torstai 15. syyskuuta 2011

Viisikko laskeutui Kroatiaan

Diakin hurja joukko nuoriamiehiä saapui 12.9 Kutinaan ja kaksi päivää on ollut melkoista hulinaa. Zagrebin lentokentällä meitä vastassa oli Elina Saari ja hänen kihlattunsa Thiago. Saimme kerrassaan mahtavan vastaanoton ja meidät ravittiin suorastaan mainiosti. Zagrebin lentokentällä kohtasimme myös sekopäisen juoma-automaatin, joka antoi rahaa enemmän kuin otti.
 Päivän aikana kotiudumme erään paikallisen naisen omistamaan asuntoon ja poikamiesboksi syntyi! Naapurissa on kaksi iloisesti hirnuvaa hevosta ja upea päärynäpuu.  Asunto sijaitsee mukavan kävelymatkan Kutinan evankelisesta kirkosta, joka on myös työpisteemme. Kirkko on pieni ja kerrassaan kaunis. Sansan lähetit Elina ja Raili ovat pitäneet meistä oikein hyvää huolta ja työt ovat pääsemässä alkuun. Olemme päässeet tutustumaan brasilialaiseen kristittyjen ryhmään, jotka opettavat paikallisille nuorille tanssia ja sen varjolla tekevät evankelioimistyötä.  Ympärillämme on paljon uusia makuja, hajuja ja näkyjä. Yksi parhaista on Kutinassa sijaitseva keinolannoitteita valmista Petro Kemija, jonka piipuista nousee keltaista savua! Mikko Sorva on ehtinyt ihastumaan matkan aikana noin 25 kertaa!

Ensimmäiset 3 päivää ovat olleet aikamoista kiitämistä paikasta toiseen asiallisilla ja myös ”asiattomilla” asioilla :P Ruokaa meille on  tarjoiltu lähes joka paikassa ja se on ollut todella taivaallista ja aisteja hivelevää. Olimme mm. heti tiistai-iltana 13.9. käymässä Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa Australian Hillsongin keikalla, joka oli todella korvia huumaavaa, ihmiset paikan päällä olivat todella ystävällisiä. Keskiviikkona 14.9. lähdimme aamutuimaan läheiseen kylään siivoamaan paikallista luterilaista kirkkoa, jota ei ole käytetty vähään aikaan. Siivoamista riitti aivan jokaiselle ja kirkon naapurissa asui aivan mahtava pariskunta, jotka tarjoilivat meille maukasta gulassia, joka oli tehty peurasta.

1 kommentti:

  1. Oon kateellinen Hillsongista. Se olisi esiintynyt eilen jossain päin Slovakiaa, mutta asia selvitetty liian hitaasti niin ei päästy kattoon :(

    VastaaPoista