15.9. on ollut ensimmäinen virallinen vapaapäivämme. Lomailua on vietetty talon viihtyvyyteen panostaen, muun muassa ryhmämme yhteisellä päätöksellä ja talon omistajan siunauksella olemme todenneet että takapihamme tarvitsee grillin. Tarvikkeet on hommattu, vain työpanos puuttuu. Kenties jo viikonloppuna saamme nauttia hiilillä kypsennetystä ruuasta.
Muutoin vapaapäivä on kulunut lähinnä tilanteen kartoittamista. Paljon olemme pohtineet, mikä on paikallisen nuorison ja kirkon välinen suhde, ja myös keskustelua katolisen kirkon valta-aseman vaikutuksesta työhömme. Tästä voidaankin siis vetää johtopäätös, onko alallamme oikeasti vapaata ikinä vai ollaanko ”aina valmiina”!
Selkeä päivän kohokohta ja odotuksen aihe on eilen saamamme kutsu brasilialaiseen barbeque-juhlaan! Luvassa on paljon lihaa hiilillä kypsennettynä, hyvää seuraa ja naurua! Lisäksi saamme madollisuuden avata Skype (äännetään `Skaip`kuten meitä tänään opastettiin)-yhteyden kotijoukoille. Tätä on odotettu.
Ryhmämme mieliala on korkealla. Vastaanotto on ollut lämmin, tunnelma on lämmin, sää on lämmin. Kaljulla Markolla on yllä melko rasittava ja voimavaroja rokottava flunssa, jonka alkuperää voidaan vaan spekuloida. Myös läheisen tehtaan päästöjen terveysvaikutukset ovat melko painajaismaiset, mikäli savupiippujen ulosannin väriä katsotaan. Näistä pikkuseikoista huolimatta meno jatkuu, mutta miten? Se selviää ajan myötä!
aijaijaijai ja missä ovatkaan partiolaiset, nuo AINA VALMIIT päällepäsmärit, joita kukaan ei oikeasti koskaan kaipaa. Joo, ei mulla muuta :D Kiva kun teillä on kivaa ja KaMalle terkkuja että fiil foor juu, ilmastoinnin aiheuttama flunssa 35 asteen helteessä ei oo kiva laisinkaan.
VastaaPoistaGrillailu kuulostaa hyvältä! Kelpais mullekin!
VastaaPoistaPikaista paranemista Markolle ja muutenkin tsemppiä Kroatiaan:)