Raportti Serbiasta! Kohta ollaan kaksi viikkoa majailtu Janin kanssa Serbian maisemissa. Kuluneeseen viikkoon kuuluu pieniä työtehtäviä päivälepojen ohella. Alkuviikosta vierailimme paikallisen seurakuntalaisen kanssa pitämässä uskonnonopetusta Stara Basovan lähikylässä. Koulussa oli huimat seitsemän lasta ja saimme viettää iloista aikaa heidän kanssaa! Oppituntiin kuului opetusta Raamatusta, laulua ja muutama meidän leikki. Lahjoitimme lapsille myös magneettitikkataulun :) Viikkoon on kuulunut myös pingispöytä operaatio. Janilla on palo rakentaa pingispöytä seurakunnan lapsille ja nuorille. Vanerit on tilattu ja maksettu nyt odotetaan vain pöydän valmistumista. Olemme kehittäneet myös omaa ammatillisuuttamme pelaamalla vaihtoehtoisella pöydällä pingistä omassa huoneessamme. Nuorteilloista tuskin löytyy enää nuorta joka meidät päihittäisi. Perjantain nuorten kokoontumisessa oli hyvä meininki ja Jani piti hyvän opetuksen. Lapsia oli paikalla 30 päätä. Myös paikkallistelevisio oli haastattelemassa ihmeellisiä suomalaisia, jotka ovat tulleet kaukaa tekemään työtä seurakunnassa. Itse olin aika jäässä antaessa vastauksia haastatteluun, mutta onneksi Jani kielimiehenä hoiti homman kotiin! Paikalliset nuoriso-ohjaajat tekevät työtä sydämestään ja se kyllä näkyy. Lahjoitimme myös seurakunnalle tikkataulun ja teimme tilapäisen pingispöydän kahdesta pöydästä. Verkko syntyi teipin puukeppien ja narun avulla. Lapset tulivat pienestä iloiseksi mikä teki myös meidät iloiseksi! Herra on hyvä! Pian lähdetäänkin takaisin Kutinaan ja kohti viimeisiä seikkailuita ennen kun lento kohti kotia alkaa!
Miksukki
lauantai 26. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
Mommy I coming home!
Mikko ja Jani lähettää terveiset täältä Serbiasta Stara basova nimisestä kaupungista. Englantia on tullut reenattua monestakin hyvästä syystä, mutta pahoittelen rakkaat ystävät jos otsikossa on kirjoitusvirheitä. Ollaan nyt Janin kera majailtu 6 päivää Serbian puolella ja enemmän ja vähemmän mukavaa on ollut. Ensimmäinen aamu oli hieman vaikea ja meillä vaikeuksia löytää aamupalaa, mutta onneksi löysimme kaupan ja ravitsevaa mysliä. Kärsin myös pienoisesta kulttuurishokista ja kiinnostuksenkiikareiden puutteesta, mutta onneksi kiikarit löytyi. Serbian puolella huomaa, että sodasta ja sen tuomasta köyhyydestä ei ole taidettu vielä toipua niin hyvin, kuin Kroatian puolella ja talojen julkisivuta ja maisemat ovat melko ränsistyneitä. Keskustassa on vierekkäin upo uusi ja ränsistynyt talo. Itse toki taidamme asua koko kylän komeissa palatsissa. Seurakunta on rakentanut uuden pappilan ja asumme sen pappilan ainoassa valmiissa huoneessa. Pappilassa on hienot parvekkeet ja marmorikaiteet :) kelppaa nuokkarien täällä majailla. Pihalla on myös pelottava vahtikoira Luna! Tosiasiassa se on vanha ja kilti loira. Leikimme ja tarjoamme Lunalle koirankekseja. Olen Saanut siedätystä koirapelkooni. Rotua en osaa kirjottaa, mutta semmonen valkonen tai keltanen se on!
Olemme päässeet myös tekemään kiitettävästi kristillistä nuorisotyötä. Perjantain nuorten kokoontumisessa oli lähes 40 lasta ja nuorta. Ikähaitari oli noin 12-14-vuotiaita. Seurakunnassa toimii paikallisia vapaaehtoisia nuoriso-ohjaajia yritämme auttaa ja tukea. Toivon , että voimme oppia heiltä ja myös, että voimme antaa heille vinkkejä ja ideoita. Täällä on eräs fiksu 18-vuotias Saska tyttö, josta nuoret tykkäävät ja häntä on kyllä siunattu paljolla. Hän tekee vapaaehtoista työtä sydämestään ja kutsumuksestaan. Sunnuntain jumiksessa korostimme Janin kanssa seurakuntalaisille, että lapsen ja nuoret ovat kirkon tulevaisuus. Saimme siis puheenvuoron jumiksen jälkeen ja kuulolla oli seurakuntaliset ja seurakunnan vanhimmisto. Niin seurakunta on siis ymmärrykseni mukaan Serbian slovakien luterilainen seurakunta ja jäseniä sillä on 6000! Täällä kansalisuudet menevät aikas sekaisin. Saamme jättää seurakunnan rukouksiin, jotta seurakunta saisi palkattua nuorisotyöntekijän, koska sille olisi huutava tarve. Suomessa meillä on monesti asiat niin hyvin, että emme ehkä ymmärrä mitä Jumalan huolenpito on ja pidämme montaa asiaa itsestäänselvyytenä. Tämän reissun aikana olen ainakin itse saanut huomata ja kokea, että olen ollut lähempänä Jumalaa kuin koskaan. Toivottvasti Suomeen palattuamme voimme muistaa, kuinka hyvin asiat ovat Suomessa. Saamme olla monesta asiasta niin kiitollisia. Toivon myös, että oppimisimme antamaan omastamme ja elämään rakkaudessa ja loistaa Jumalan rakkautta entistä enemmän kun palaamme kaikki maailmalta Suomeen. Meillä on hyvä Jumala ei siis peitetä tätä asiaa ja vaan loitetaan Kristuksen rakkautta tämän maailman keskellä. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Pian pääsee saunaan ja juomaan presidenttiä! Niin ja yritetään rakentaa Janin kanssa lapsille pingispöytä :)
Rakkaudella Miksukki

lauantai 12. marraskuuta 2011
TJ 1kk = 30pv: Vähiin käy ennen ku loppuu...
Bok!!
Tervehdys kaikille rakkaille blogin lukioille Suomeen ja muualle maailmaan täältä syksyisen aurinkoisesta Kroatiasta ja tarkemmin sanottuna Slavonski brodista. Niin kuin jo tämän kerran blogitekstin otsikostakin näkyy, niin tänään ollaan jännän äärellä sillä taas ylittyy yksi merkittävä rajapyykki tämän harjoittelun osalta :D 2kk ollaan oltu jo maailmalla ja vain/vielä 1kk jäljellä, kuinka vaan itse kukin asian haluaa ajatella. Minulle tuo kuukausi on vain, koska täältä ei millään haluaisi lähteä pois, mutta toisaalta on se ihan mukava koti Suomeenkin palata.
Kulunut 2kk on kyllä täällä mennyt kuin siivillä, kun on ollut paljon uutta ja ihmeellistä, nähtävää ja koettavaa. Aikaa on vietetty hyvässä seurassa Serbian Stara pazovassa, Kroatian Kutinassa sekä Slavonski brodissa. Kaikissa näissä paikoissa myös enemmän tai vähemmän myöskin töitä tehden :P Paljon on varmasti jokainen meistä oppinut tällä matkalla ja ammatillista pohdintaa on käyty sekä ryhmänä että yksilönä.
Slavonski brod on tarjonnut oivan mahdollisuuden rentoutu ja perehtyä koulujuttuihin, pääasiassa raportin kirjoittamiseen. Myöskin Maken aloittama kuntoilu saa lisä potkua runsaasti tarjolla olevasta vapaa-ajasta täällä. Aika kiitää täällä suhteellisen leppoisaa tahtia, mutta koko ajan mielessä pyörii ajatus: "kuinka voisin olla hyödyksi tälle seurakunnalle täällä nyt?" Tämä seurakunta tarvisi sellaisen henkilön, joka ottaisi vastuun seurakunnan nuorisotyöstä ja järjestäisi aktiivista viikkotoimintaa heille. Toivottavasti me voimme tähän asiaan vaikuttaa läsnäolollamme ja palautteellamme, saada syttymään heihin kipinä aktiivisesta nuorisotyöstä :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)
-Marko

tiistai 8. marraskuuta 2011
Ensimmäinen aamu valjennut Slavonski brodissa
Dodro jutro!
Nyt on sitten valloitettu kolmas ja viimeinen kaupunki tämän harjoittelun ajalta, nimittäin Slavonski brod ja sen seurakunta. Täällä ensimmäinen aamu valkeni aurinkoisen lämpöisenä ja syksyisen raikkaana :) Ensimmäinen todellinen työtehtävämme täällä häämöttää tulevana sunnuntaina, joten loppuun palamisen vaaraa ei täällä ole havaittavissa :D Täällä on siis hyvää aikaa käydä harkkaraporttien ja opparin kimppuun oikein toden teolla.
Eilen saapuivat myös rakkaat työtoverimme Aapo ja Erja takaisin Kutinaan Serbian Stara pazovasta. Heidän paluutaan juhlistimme viettämällä leppoisaa iltaa talolla miesväen voimin, nautimme hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta taas pikkästä aikaa, kun koko jengi oli kokonaisuudessaan koolla saman katon alla. Vaihtomiehinä Serbiaan sitten seuraavaksi lähtevätkin Jani ja Mikko tasan viikon päästä, mutta ei Aapon kauaa tarvitse yksin olla, sillä Marko F. ja Marko S. saapuvat takaisin Kutinaan tod.näk. jo seuraavana päivänä :D
Toivottavasti Slavonski brod opettaa ja täältä irtoaisi edes jonkinlaista työsarkaa meille, jotta voisimme olla hyödyksi tällekinseurakunnalle tässä maassa. Paljon on heillä sekä meillä opittavaa toisiltamme, joten toivottavasti tieto tämän reissun aikan vaihtaisi sulavasti omistajaa :)
Rakkain terveisin Marko

Tilaa:
Kommentit (Atom)